Kannattaa ainakin yrittää

Kun kysytään, mikä sinusta tulee isona, aika harva vastaa, että minusta tulee yrittäjä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 vain 2% kaikista suomalaisista yrittäjistä oli iältään 15-24-vuotiaita.

Yrittäjyyteen liittyy stereotypioita ja negatiivisia ennakko-oletuksia, jotka voivat selittää sitä, miksi nuoret eivät hyppää innosta hihkuen itsensä työllistämisen ihmeelliseen maailmaan. Lenz haluaa murtaa näitä stereotypioita ja tarjota opiskelijoille turvallisen pelikentän kokeilla ja innostua uusista asioista kevytyrittäjinä innostavissa tiimeissä, joita tukee kokeneempi yrittäjä projektipäällikön roolissa.

Ei yksin vaan yhdessä

Monien ajatuksiin yrittäjyydestä liittyy pelkoja epäonnistumisesta ja yksinäisyydestä. Kauhukuvissa aloitteleva yrittäjä ottaa liian ison pankkilainan ja perustaa putiikin, jonka toimintaa ja paperisotaa hän hoitaa yötä päivää. Hän koittaa saada ideansa kannattavaksi ja hikoilee yksin, kun oma aika ei riitä kaikkien asioiden hoitamiseen.

Stereotyyppiset mielikuvat startup-yrittäjyydestä eivät ole sen ruusuisempia. Omia tech-projektejaan puuhaileva tekniikan ylioppilas ei uskalla muuttaa pois vanhempien autotallista, vaan uskoo seuraavan Applen syntyvän joulukoristelaatikoiden ja talvirenkaiden keskellä koodatessa. Toisaalta aikaa muuttoon ei edes ole, sillä aika menee uuden sovelluksen kehittämiseen ja yleiseen pöhinään.

Lenzin yrittäjien arki on kaukana näistä stereotyypeistä. Lenziläiset eivät raada yksin leipänsä eteen, vaan toimivat projektitiimeissä toisiansa innostaen. Moninaisiin tiimeihin mahtuu monenlaisia tyyppejä ja yhtä monta tapaa olla yrittäjä. Tiimien ja uusien yrittäjien tukena on kokeneempi projektipäällikkö, joka ohjaa nuorten yrittäjien innostusta oikeaan suuntaan kohti tuloksia ja onnistumista. Kaikkea ei tarvitse oivaltaa itse, vaan tekemällä oppiminen yhdessä tiimikavereiden kanssa on Lenzin tekemisen keskiössä.

Vaihtoehtoja työelämään

Yrittäjyyteen liittyvät kiinteästi mielikuvat vastuun kantamisesta ja itsensä johtamisesta. Perinteinen palkkatyö nähdään vastakohtana itsensä johtamista vaativalle itsensä työllistämiselle. Monen ajatuksissa yrittäjä on mahdollisimman kaukana tavallisesta suorittavasta työstä, jossa työntekijä toistaa mekaanisesti päivästä toiseen samaa tehtävää, joka hänelle on jostain ylemmältä taholta annettu. Vastaavasti stereotyyppisen yrittäjän pitää luoda itse tehtävänsä tyhjästä, löytää työkalut ja ratkaisut homman hoitamiseksi ja taputtaa itse itseään olkapäälle, kun työ valmistuu.

Lenz luo työelämään vaihtoehtoja näiden kahden ääripään välillä. Stereotyyppisten yrittäjän ja työntekijän roolien välissä ja ympärillä on tilaa monenlaisille tavoille työllistyä ja tehdä työtä. Lenzin linssin läpi nähtynä työelämän roolit eivät ole mustavalkoisia, vaan kuvaan mahtuu paljon eri harmaan sävyjä.

Vapautta vaikeista asioista

Yrittäjä voi myös löytää ympärilleen työkavereita ja verkoston. Parhaassa tapauksessa yrittäjä voi jopa valita ihmiset keiden kanssa hän tekee töitä. Yrittäjyys voi toisinaan olla stressaavaa, koska töistä on ensisijaisesti vastuussa itselleen. Kuitenkin kaikessa työssä on stressille altistavia tekijöitä työsuhteen muodosta riippumatta, eikä itsensä työllistämisen tarvitse olla sen stressaavampaa kuin muunkaan työnteon.

Uusille yrittäjille toiminimeen liittyvä paperien pyörittely voi usein tuntua suuritöiseltä ja vaikealta. Kirjanpito, kuittikasat ja veroilmoitukset tuntuvat olevan asia, jonka läpi jokaisen yrittäjän on tarvottava, halusi tai ei.

Lenz tukee tiimiläisiään yrittäjyyden vaikealta tuntuvia puolissa. Lenziläisten veroasiat ja paperihommat hoituvat käden käänteessä, sillä kevytyrittäjien ei tarvitse huolehtia niistä itse, vaan kevytyrittäjyyspalvelu hoitaa ne ajallaan ja oikein heidän puolestaan.

Yrittäjänä on tietenkin kannettava vastuuta, mutta vastapainoksi saa vapautta. Yrittäjä arvottaa oman työnsä ja vapaa-aikansa. Yrittäjäksi lähtemistä ei kannata pelätä oletusten tai kauhutarinoiden takia. Lenz tarjoaa nuorille erinomaisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan kesän ajan, voisiko yrittäjyys olla se seuraava oma juttu.


-Ada & Emma
Kirjoittajat ovat tuoreita yrittäjiä, jotka ison harppauksen sijaan päättivät ottaa pienemmän askeleen ja aloittaa kevytyrittäjyydellä. He myös tekevät töitä tiiviisti yhdessä – yrittäjyydestä huolimatta.