Projektitiimiläisen fiiliksiä viime vuodelta

Moikka!

Olen Juhani, 25-vuotias teekkarin ja kylterin hybridi Turusta. Tässä kirjoituksessa avaan viime kesän kokemuksistani osana Lenzin projektitiimiä. Ilokseni pystyn toteamaan, että tämän tekstin kirjoittaminen tulee olemaan todella mukavaa, koska takanani on uramielessä tähänastisen elämäni ylivoimaisesti paras, innostavin ja merkityksellisin kesä. Mutta se minusta, nyt on aika kertoa itse projektista!

Mistä kaikki alkoi?

Alkuvuodesta 2020 yliopiston sähköpostilistojen kautta silmieni eteen pomppasi työpaikkailmoitus, jollaista en ollut aikaisemmin nähnyt. Ilmoituksessa haluttiin palkata opiskelijoita oikeasti vastuullisiin projektitehtäviin, muodostaa hakijoista tiimit ja kouluttaa sekä ohjata nämä tiimit kokeneen konsultin johdolla juuri asiakkaan tarpeiden mukaan. Opiskelijoille luvattiin myös maksaa aidosti heidän ansaitsemaansa palkkaa, mikä jo itsessään on harvinaisuus korkeakouluopiskelijoiden kesätöissä. Ilmoituksessa puhuttiin myös kevytyrittäjyydestä, mutta en itse tainnut ehtiä niin pitkälle, kun menin jo täyttämään hakemusta.

Hakemus oli lievästi sanottuna erittäin kattava, ja taisinkin kuulla täyttäneeni sitä kauemmin kuin kirjoitin kandiani. Mene ja tiedä. Hakemuksen yksikään kysymys ei ollut vähimmissäkään määrin kiinnostunut CV:stä tai aiemmasta työkokemuksesta. Yksistään jo tämä tekijä olisi saanut minut hakemaan Lenzin kesätöitä. Hakemuksessa hakija valitsi itselleen mieluisen projektin kolmen projektin joukosta ja viidestä roolista itselleen sopivimman. Hakemusta seurasi yhteensä kolme eri yksilöhaastattelua tai tiimitehtävää. Tämä hakemusmaraton oli rehellisesti sanottuna hyvin intensiivinen ja rankka, mutta se oli jokaisen käytetyn sekunnin arvoinen, koska yli kolmestasadasta hakijasta muodostettiin toimivin, toisiaan täydentävin ja motivoitunein ryhmä, jossa olen koskaan saanut työskennellä. Kun tämä yhdistettiin aidosti innostuneeseen, arvojensa mukaiseen ja ammattitaitoiseen Lenzin tiimiin, jossa kirsikkana kakun päällä oli yrittäjyysnäkökulma, sain etuoikeuden toimia ryhmässä, jonka tiesin ratkaisevan minkä tahansa ongelman, mitä asiakkaamme meille antaisi. Tästä syystä minua ei jännittänyt hetkeäkään onnistumisemme puolesta missään vaiheessa kesällä.

Itse projekti

Projektitiimissä toimin kiteyttäjän roolissa. Hakemusvaiheessa rooliin kuului suurten asiakokonaisuuksien pureskelu ja vastuunkanto viestinnästä. Todellisuudessa projektitiimimme roolit menivät hyvin paljon ristiin keskenään, kun mukauduimme projektissa aina eteen tulevien ongelmien mukaisesti. Koko tiimimme oli aktiivisesti mukana viestinnässä asiakkaamme kanssa, ongelmanratkaisussa ja ratkaisujen tuottamisessa sekä näiden dokumentoinnissa. Toki joukkoon mahtui paljon myös yksin tehtävää hommaa. Toisiamme täydentävät luonteemme mahdollistivat, että jokainen tarttui itseohjautuvasti samoihin haasteisiin eri näkökulmista. Esimerkiksi teknillisemmät sielut saattoivat piirrellä ongelmaan liittyviä prosessikaavioita samaan aikaan, kun ihmistiedeorientoituneemmat persoonat pystyivät keskittymään ideointiin, käytännön ratkaisuihin tai uusiin näkökulmiin.

Kesä meni kuin siivillä. (Pahoittelut kliseestä, tää on ainut!) Opin kesän aikana käyttämään aiemmin opittuja projektityöskentelytaitoja aidossa projekti- ja tiimiympäristössä. Itselläni kehittyi näistä ennen kaikkea organisointikyky, ongelmanratkaisu, kommunikaatio eri sidosryhmien välillä ja ajanhallinta. Opin myös uskomattoman paljon yrittäjyydestä sekä siihen liittyvästä vastuusta käytännössä. Sattuneesta syystä projekti toteutettiin kokonaan etänä, joten opin sekä asiakkaan, että tiimin kannalta tärkeitä etätyöskentelytaitoja, joita voin käyttää helposti myös tulevissa projekteissa. Ilokseni huomasin, että etätyöskentely vastasi laadultaan, tehokkuudeltaan ja jopa ryhmäytymiseltään perinteistä työskentely-ympäristöä. Tästä toki kuuluu iso kiitos myös muulle tiimille, projektipäälliköllemme ja asiakkaamme hyvälle organisaatiokulttuurille! 

Päällimmäisenä mielessä kiitollisuus ja tyytyväisyys

Tulen aina olemaan kiitollinen asiakasyrityksellemme, omalle tiimillemme, projektipäälliköllemme ja ennen kaikkea koko Lenzin porukalle, että he mahdollistivat ensimmäiset kunnon askeleet omalla alallani. Itse olen erittäin etuoikeutettu, että pääsin osaksi projektitiimiä, ja haluankin tulevaisuudessa nähdä yhä enemmän nuoria seuraamassa Lenzin viitoittamaa tietä projektityöskentelyn maailmassa. Tiimimme näytti esimerkkiä, että suuresta hakijamäärästä voidaan valita juuri oikeanlaiset ihmiset vastaamaan asiakkaan ongelmiin. Saumattoman tiimityöskentelyn lopputuloksena oli tyytyväinen asiakas, tyytyväinen Lenz-tiimi ja viisi tyytyväistä nuorta, jotka aidosti pääsivät näyttämään osaamisensa. 

Kiitos myös just Sulle, kun luit tämän tekstin!

Juhani Kalske

Vuoden 2020 Lenz-projektitiimiläinen