Kokemuspääoma – työelämän tikittävä aikapommi?

Näin ihan alkuun vastuunvapauslauseke: tämän tekstin on kirjoittanut humanisti, joka ei ole opiskellut kurssiakaan taloustiedettä tai sosiologiaa, joiden piirissä pääomaa usein tarkastellaan. Siitä huolimatta aion puhua pääomasta. Pääomaahan voi olla monenlaista: esimerkiksi rahallista pääomaa tai sosiaalista pääomaa. Vaikka pääoma terminä kuulostaa tieteelliseltä, näkyy se tavalla tai toisella ihan meidän kaikkien arjessa.

Politiikassa erityisesti rahallinen pääoma on kuuma peruna, josta keskustellaan nimellä tuloerot. Karrikoidusti koko oikeisto-vasemmisto-jaottelu on rakentunut juuri tuloerojen ympärille. Fakta kuitenkin rahallisessa pääomassa on se, että kun sitä on, sitä on helpompi kerryttää lisää: voi esimerkiksi ostaa sijoitusasunnon tai sijoittaa korkoa tuottaviin osakkeisiin.

Samaa voi yhtä lailla soveltaa myös muihin pääomiin. Sosiaalista pääomaa on helpompi kerryttää, kun sitä jo on. Eli jos yksilöllä on jo ystäviä, niitä on helpompi saada lisää. Toisin sanoen kaverin kaveriin tutustuminen, tästä varmaan monella on kokemusta. Sosiaalisen pääoman puute eli yksinäisyys ja syrjäytyminen ovat olleet varsinkin näin korona-aikana pinnalla. Hyvä niin.

 

 

On kuitenkin yksi pääoman muoto, josta ei käydä juurikaan keskustelua: kokemuspääoma. Kokemusta tai tarkemmin työkokemusta ei välttämättä äkkiseltään ajattelisi pääomana, mutta ihan loogisesti ajateltuna näinhän se on. Mitä vähemmän työkokemusta on, sitä haastavampaa sitä on kerryttää. Ja kääntäen, mikäli kokemusta on enemmän, työntekijänä olet usein todella haluttua kamaa. Parhaimmassa tapauksessa headhunterit pommittelevat linkkariviesteillä.

“Mitä sitten?”

Kenties suurimpana ongelmana on se, että työkokemuksen suosiminen rekrytoinnissa voi olatodella epäjohdonmukaista ja jopa epäreilua. Käsittelin asiaa aiemmassa blogikirjoituksessani. On ymmärrettävää että vaikkapa rekkakuskiksi halutaan joku, joka on aiemmin ajanut rekkaa. Mitä tulee taas korkeakouluopiskelijoiden työllistämiseen, on vaikea nähdä perusteita työkokemuksen suosimiseen. Kokemuspääomana ajatellen suosiminen rikastuttaa rikkaita ja köyhdyttää köyhiä. Lopputuloksena meillä on kahteen kastiin jakautuvia opiskelijoita valmistuttuaan: osalla on CV:ssä vaikka ja miten täytettä ja ura valmiina nousukiitoon, kun taas osalla oman alan kokemusta on maksimissaan palkattomasta harkasta ja oman alan töiden saaminen lähestulkoon mahdotonta. Vaikka mainitsemani skenaario onkin se pahin mahdollinen, ei se kuitenkaan ole kovin kaukaa haettu, kun korkeakoulupaikat lisääntyvät ja sitä mukaa kilpailu kovenee.

Todellisuudessa ei se enemmän töitä tehnyt uratykki ole välttämättä yhtään sen parempi. Molemmilla voi olla yhtä hyviä ideoita, innovaatioita, ajatuksia tai näkökulmia. Tai sitten ei. Pointtini on ennemmin se, että on epäoikeudenmukaista antaa työkokemuksen kasaantua juuri niille opiskelijoille, joilla sitä jo valmiiksi on. Me Lenzillä uskomme siihen, että jokainen ansaitsee näytön paikan ja mahdollisuuden kokeilla siipiään. Kokemuspääoman pitäisi siis jakautua tasaisemmin ennen kaikkea uransa alkutaipalella oleville.

Mikäli muutosta tilanteeseen ei tapahdu, voi kyseessä olla yksi työelämän pahimpia tikittäviä aikapommeja. Kyllä, kokemuspohjaiselle rekrytoinnille on paikkansa, mutta ei aina. On myös rekrytoijille haastavaa irtautua pois kokemuspohjaisesta rekrytoinnista, sillä CV:n kysyminen on niin vakiintunut osa rekrytointia. Mielestämme ohuen CV:n omaavan opiskelijan työhakemus ei kuulu automaattisesti romukoppaan, vaan ihan samalle viivalle sen kokeneemmankin kanssa. Tehdään yhdessä kokemuspääoman jakautumisesta oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa.

Ukko

“No one is useless in this world who lightens the burdens of another.”